Michiganin Townfieldissä asuva 74-vuotias Ron Dauzet on hurahtanut autoihin ja on valitettavasti joutunut sen myötä haastavaan tilanteeseen. Kaupunki nimittäin vaatii oikeuden päätöksellä Ronia karsimaan autokokoelmaansa 20 auton kuukausivauhdilla, joka on vanhalle miehelle vähintäänkin haastava tehtävä.

Tarkalleen ristiriita liittyy kaupungin kaavoituslakiin, joka mukaan asuinkiinteistöissä ei saa säilyttää ulkosalla mitään rekisteröimättömiä ajoneuvoja. Kesäkuussa Ronin tontilla oli laskennan mukaan kaikkiaan 218 autoa, joiden määrää oikeus päätti vähennettäväksi 20 kappaleen kuukausitahdilla. Karsittavien autojen määrästä ei voi lipsua ja kaupungin edustaja käy laskemassa jäljellä olevat autot joka kuun taitteessa.

Oikeuden päätöksen mukaan myyntikiintiöstä lipsumiseksi ei käy syyksi vaikeudet ostajien löytämisessä, peruuntuneet kaupat tai muut ongelmat myymisessä, sääolot, vaikeudet autoihin pääsyssä tai puuttuvat rekisteröintidokumentit. Rangaistuksena kaupunki uhkaa tyhjentää tontin kaikista autoista ilman minkäänlaista kompensaatiota. Toistaiseksi kaupunki ei kuitenkaan ole toteuttanut uhkaustaan, vaikka Ron ei yrityksistä huolimatta ole yltänyt asetettuun tavoitteeseen. Myymisen ohella muina vaihtoehtoina Ronilla on rakentaa hallit autojen suojaksi tai rekisteröidä kaikki autot tieliikennekelpoisiksi.

Ron myöntää, että hänen autokokoelmansa on päässyt karkaamaan hyppysistä vuosien mittaan. Hänen mukaansa autoista luopuminen ei ole ongelma, mutta oikeuden määräämä myyntitahti on vanhalle miehelle käytännössä mahdoton. Ron myös ihmettelee ketä hänen autokokoelmansa häiritsee – sitä ei nimittäin ole nähtävissä niin naapureiden kuin läheisen hiekkatienkään suunnasta. Kokoelma koostuu suurimmilta osin 70-, 80- ja 90-lukujen eurooppalaisista ja japanilaisista autoista ja seassa on nykyharrastajien näkökannalta runsaasti mielenkiintoisia menopelejä. Kuvissa näkyy erityisesti lukuisia BMW:itä, Mersuja, Volkswageneita sekä myös muutama Saab ja Volvo.

Lähde & kuvat: Jalopnik