Henrik Fiskerin kipparoima Fisker Inc. on julkaissut uusia kuvia elokuussa julkaistavasta EMotion-sähköautostaan. Kuvissa kerrotaan olevan auton tuotantovalmiin version, jonka muotoilu on muuttunut jonkin verran sitten viime syksynä julkaistujen ensimmäisten renderöintikuvien.

Fiskerin mukaan uusi vuonna 2019 Kaliforniassa tuotantoon tuleva EMotion hyödyntää lattiaan sijoitettuja kevyitä grafeeniakkuja sekä hybridisuperkondensaattoreita, jotka mahdollistavat yli 150 km:n toimintamatkan lataamisen alle 10 minuutissa. Toimintamatkaksi luvataan jopa 400 mailia, eli noin 640 kilometriä. Huippunopeuden kerrotaan puolestaan olevan yli 160 mailia tunnissa, eli noin 260 km/h.

Auton rakenteessa hyödynnetään alumiinia sekä hiilikuitua, joiden avulla auton mittasuhteet on voitu määritellä matkustajien turvallisuuden, mukavuuden ja käytännöllisyyden kannalta optimaalisiksi. EMotionista luvataan löytyvän luksusluokan tilava matkustamo, joka tarjoaa huippuluokan takajalkatilat. Myös auton vanteissa on käytetty hiilikuitu-alumiinirakennetta, jonka kehutaan laskevan pyörivää massaa 40 %:lla ja parantavan näin toimintasädettä. Auton etumaskiin on integroitu LIDAR-tutka ja autoa ympäröi lisäksi 360 asteen kamerajärjestelmä.

Fisker EMotion tulee sijoittumaan ylempiin hintaluokkiin ja kilpailemaan Tesla Model S:n kanssa. Hinnaksi on kerrottu alustavasti noin 130 000 dollaria. Auton ennakkotilaukset alkavat kesäkuun 30. päivä ja virallinen julkaisu tapahtuu elokuun 17. päivä.

Lähde: Fisker Inc.