Italialaisen IVG-julkaisun mukaan yksi alkuperäisistä Ferrarin valmistamista F40-prototyypeistä on palanut täysin poroksi Albengassa Pohjois-Italiassa viime kuussa. Kyseessä oli huippuharvinainen yksilö, sillä Ferrarin valmistamia F40-prototyyppejä on tiedossa vain kahdeksan kappaletta.

Julkaissut Patrich Poggi 5. huhtikuuta 2017

Italialaisen IVG-julkaisun mukaan auto syttyi epäonnisesti palamaan kesken ajon omistajan ollessa parhaillaan matkalla noutamaan uutta LaFerrari Aperta -hyperautoaan. Syttymissyystä ei ole toistaiseksi tarkkaa tietoa ja sen selvittäminen saattaa olla hankalaa, sillä auto paloi lähes maan tasalle. Yksi mahdollinen syy saattaisi olla F40:n moottoritilan etunurkissa sijaitsevat kumiset polttoainesäiliöt, jotka suositellaan vaihdettavaksi 10 vuoden välein.

Palaneen F40:n omistajan kerrotaan oleva kiinteistöpohatta ja Ferrari-keräilijä Jon Hunt. Kyseinen autoyksilö valmistui vuonna 1987 ja siihen oli päivitetty myöhemmin vastaamaan GT-kilpasarjaan tarkoitettua mallia. Palanut autoyksilö esiintyi runsas vuosi sitten YouTubessa julkaistulla videolla.

Lähde: IVG