Ebayhin on ilmestynyt klassikkoautoihin erikoistuneen RK Motors Charlotten toimesta myyntiin todella harvinainen jenkki-Ford, jonka hintapyynnöksi on asetettu lähes puoli miljoonaa dollaria. Kyseessä on Torino King Cobra -prototyyppi, jota on maailmassa jäljellä vain kaksi yksilöä.

Haastaakseen tosissaan legendaarisen Dodge Charger Daytonan Ford ryhtyi kehittelemään uutta luokittelumallia 1970-vuoden NASCAR-kaudelle. Tuolloin Torino King Cobra sai alkunsa. Valitettavasti auto ei päässyt koskaan kilpailuihin asti, sillä projekti perutettiin Ford-pomo Bunkie Knudsenin potkujen myötä ennen kisakauden alkua. Klassikkoautojen ystävien onneksi kaksi prototyyppiyksilöä selvisi kuitenkin jälkipolville.

Projektin peruunnuttua NASCAR-tallin omistaja Bud Moore osti auton molemmat toimivat katuversioprototyypit itselleen 1200 dollarin yhteishintaan. Moore ei tiettävästi tehnyt autoilla juuri mitään, vaan esimerkiksi tämän jutun yksilö vietti vuosia hylättynä etelä-carolinalaisella pellolla. Lopulta kaksi Ford-harrastajaa Steve Danielle ja Dennis Roy bongasivat auton ja entisöivät sen alkuperäiseen loistoonsa.

Ford Torino King Cobra on varustettu uniikeilla aerodynamiikkaosilla, jotka aiheuttivat myöhemmässä vaiheessa myös todellisia haasteita auton entisöintiin. Viisto nokkapala on varustettu irrotettavilla paneeleilla, jotka peittävät alleen auton pyöreät ajovalot. Keulan kärkeen on upotettu hillitty kromipuskuri. King Cobran erikoisuuksiin kuuluu myös kupera takalasi, jonka todettiin testeissä vakauttavan ajoa etenkin suurissa nopeuksissa.

King Cobran pellin alta löytyy Fordin 429-kuutioinen Boss V8, jonka yksityiskohtiin kuuluu alumiiniset kannet ja imusarja sekä nelikurkkuinen Holley-kaasutin. Kyseessä ei ole auton alkuperäinen moottori, sillä Ford testasi prototyyppiä aluksi 460-kuutioisella V8:lla. NASCAR-kisakunnossa autoon sittemmin vaihdetusta 429-kuutioisesta moottorista oli tarkoitus repiä 700 hevosvoiman tehot. Moottorin jatkona on nelipykäläinen Toploader-manuaalivaihteisto sekä Fordin yhdeksäntuumainen perä.

43 325 mailia ajetun auton pyyntihinta on 459 900 dollaria, mutta myös tarjouksia ilmeisesti kuunnellaan. Mukana tulee paksu pinkka paperidokumentteja auton historiaan liittyen.

Lähde: Ebay, RK Motors Charlotte