Yhdysvaltalainen sähköautostartup Lucid Motors on kertonut joulukuussa julkistamansa Air-sähköauton perusmallin hinnan ja keskeiset suoritusarvot. Auto on huomattavasti odotettua edullisempi – 52 500 dollaria – ja ominaisuudet vaikuttavat hintaan nähden hyvältä.

Julkistuksen yhteydessä ilmoitettiin, että Lucid Airista tulee löytymään jopa 1000 hevosvoimaa ja 640 km:n toimintamatkaan kykenevä akusto. Kyseessä on Tesla Model S P100D -mallin haastaja, jonka hinnan arvioidaan kipuavan pitkälti yli 100 000 dollarin. Lucid Airin perusmallissa tulee kuitenkin olemaan huomattavasti edullisemman hinnan myötä myös maltillisemmat suoritusarvot.

Lucid Motors lupaa ”karvalakkimallille” edelleen mukavat 400 hevosvoiman tehot sekä noin 385 km:n toimintasäteen yhdellä latauksella. Lisävarusteena on tarjolla suuremmat noin 505 ja 640 kilometrin toimintamatkaan kykenevät akustot. Edullisimmastakin versiosta luvataan lisäksi löytyvän joukko luksusominaisuuksia sekä tarvittava tekniikka autonomisen ajotilan toteuttamiseen ohjelmistopäivitysten myötä.

Vakiovarustukseen lukeutuu mm. 12 suuntaan sähköllä säätyvät etupenkit, neljä näyttöä joista kolme toimii kosketuksella, viisi istuinpaikkaa, 10 turvatyynyä, 19-tuumaiset vanteet, 10 kaiuttimen audiojärjestelmä sekä LED-monilinssivalot. Nelivedosta, aktiivijousituksesta, 21-tuumaisista vanteista, lasikatosta, 22 suuntaan säätyvistä jäähdytetyistä etuistuimista, takapenkin säätyvistä erillisistuimista sekä 29 kaiuttimen äänentoistojärjestelmästä on kuitenkin maksettava ekstraa.

Lucid Airista on tulossa saataville hyvin varusteltu ”Launch Edition” -erikoismalli, joka on varustettu 505 km:n akulla sekä uniikeilla värivaihtoehdoilla sekä merkeillä. Tämän erikoismallin hinnaksi kerrotaan yli 100 000 dollaria. Lucid Motors Airin valmistuksen on kerrottu aiemmin alkavan Arizonassa vuoden 2018 lopulla ja toimitusten starttaavan pian sen jälkeen.

Lähde: Lucid Motors