Audin toimitusjohtaja Rupert Stadler on paljastanut Autocar-julkaisun haastattelussa, että yrityksessä ollaan kiinnostuneita uuden sukupolven hyperauton kehittämisestä. Aihe tuli esiin, kun Stadlerilta tiedusteltiin mielipiteitä tulevista Mercedes-AMG Project One- ja Aston Martin Valkyrie -hyperautoista.

Autocarin mukaan Audin hyperautoprojekti on kuitenkin vielä aikaisessa vaiheessa ja valmis tuote saatetaan nähdä vasta vuosikymmenen vaihteessa.

Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa siitä, tuleeko Audin hyperauto olemaan täysin sähkökäyttöinen, vai käytetäänkö sähköä vain suorituskykylisänä tavallisen polttomoottorin rinnalla. Merkit viittaavat jälkimmäiseen vaihtoehtoon. ”Odotan innolla mitä uusi teknologia tulee mahdollistamaan. Ilmoilla on muutamia mielenkiintoisia ideoita, etenkin kun muistatte kiinnostuksemme Formula E:tä ja sähkövoimaa kohtaan”, Stadler kertoi Autocarille.

Audin tiedetään aiemmin tutkineen dieselkäyttöisen hyperauton toteuttamista LeMans-kilpamenestyksen pohjalta, mutta kyseinen projekti lopetettiin vuonna 2014 Audin tuolloisen teknisen johtajan Ulrich Hackenbergin toimesta.

Lähde: Autocar

Kuvat: Yunu Yea