Kosiskellakseen nuorempaa asiakaskuntaa Jaguar toi 1990-luvun alkupuolella markkinoille kaksi uutta superautoa. Niistä jälkimmäinen on hyvinkin tunnettu tuolloisen nopeusennätyksen napannut XJ220, mutta sitä ennen markkinolle saapui tuntemattomammaksi jäänyt XJR-15. Nyt yksi alle 30 katukelpoisesta yksilöstä on tullut myyntiin Iso-Britanniassa.

Kyseinen vuonna 1991 valmistunut yksilö on korinumeroltaan 21:s ja moottorinumeroltaan 26:s yksilö. Ulkoväriltään sininen auto on varustettu harmaalla nahkasisustalla ja sillä on ajettu vain vaivaiset 1400 mailia (2253 km). Auton koriin on tehty pieniä parannuksia saranoiden ja lukkojen osalta, jotka helpottavat konepeiton ja etuluukun avaamista katukäytössä. Hintapyyntönä autolla on 500 000 dollaria, joka on puolet huimasta miljoonan dollarin hinnasta, jonka auto maksoi uutena.

jaguar-xjr15-3-080217

XJR-15:ttä valmistettiin vuosina 1990-1992 yhteensä 53 kappaletta, joista tiettävästi 27 oli katukäyttöön varusteltuja yksilöitä. Valmistuksesta vastasi Jaguar Sport, joka oli emoyhtiön ja Tom Wilkinshaw Racingin (TWR) yhdessä pyörittämä tytäryritys. Mekaanisesti XJR-15 pohjautui Jaguarin Le Mans -voittaja-auto XJR-9:ään, jota muokattiin tilojen ja käytettävyyden parantamiseksi. Auton muotoilusta sekä aerodynamiikasta vastasivat Tony Southgate sekä Peter Stevens, joista jälkimmäinen vastasi myöhemmin McLaren F1:n muotoilusta. XJR-15:stä tehtiin tieliikennekelpoinen, mutta pienestä valmistusmäärästä johtuen sitä ei koskaan tyyppihyväksytty.

XJR-15 on tuntemattomuudestaan huolimatta teknisesti merkittävä superauto, sillä se oli esimerkiksi maailman ensimmäinen täysin kevlaria ja hiilikuitua rakenteissaan käyttävä katuauto. Sen ansiosta XJR-15 painaa vain 1050 kilogrammaa. Katukäyttöön XJR-15 oli kuitenkin monilta osin hyvin epäkäytännöllinen. Sisätilat ovat erittäin askeettiset ja kuljettaja sekä matkustaja istuvat erittäin lähellä toisiaan. Korkean kynnyskotelon vuoksi sisään on mentävä astumalla ensin kuljettajan istuimelle.

jaguar-xjr15-1-080217

XJR-15:n tekniikaksi valittiin 6,0-litrainen vapaasti hengittävä V12-moottori (450 hv, 570 Nm), joka varustettiin Zytecin edistyneellä sähköisellä polttoaineen suihkutuksella. Moottorin perään kytkettiin TWR:n synkronoimaton kuusivaihteinen manuaalilaatikko, jonka kautta voima välittyy takapyörille. Näillä eväin auton kerrottiin kiihtyvän nollasta sataan runsaassa neljässä sekunnissa ja saavuttavan rajoitetun 307 km/h huippunopeuden. Autosta valmistettiin myös tiettävästi viisi LM-versiota, joissa käytettiin tehokkaampaa 7,4-litraista 700-hevosvoimaista V12-moottoria.

Mielenkiintoisena seikkana Jaguar kutsui XJR-15:n omistajat mukaan kolmiosaiseen Jaguar Sport Intercontinental Challenge -kilpasarjaan vuonna 1991 kerätäkseen autolle lisää julkisuutta. Kilpailut ajettiin ennen F1-osakilpailuita Monacossa, Silverstonessa ja Spassa. Toteutus ei mennyt kuitenkaan aivan nappiin, sillä radalla oli samanaikaisesti kuusitoista miljoonan dollarin arvoista superautoa, joita ohjastamassa oli sekä kilpakuskeja että kokemattomia rikkaita yksityishenkilöitä. Jo Monacossa ei säästytty kolareilta, mutta Silverstonessa tilanne vain paheni, kun 11 autoa kolhivat toisiaan samassa kolarissa. Viimeiseen kilpailuun Jaguar asetti miljoonan dollarin palkintorahan, josta seurasi romuralli kuljettajien ylitettyä radalla omat taitonsa. Ruutulippua heilutettiin vain 11 kierroksen jälkeen ja palkintopotin kääri taskuunsa saksalainen kilpakuski Armin Hahne.

Lähde: Classic Driver, CarBuzz