Superautovalmistaja McLaren järjesti 25.11.-3.12. välisenä aikana Epic New Zealand Tour -nimisen retken, jossa matkustettiin Aucklandista yrityksen perustajan Bruce McLarenin kotikaupunkiin Queenstowniin. Hieno tapahtuma sai ikävän päätöksen, kun 20 miljoonan arvoiseksi arvioitu F1-superauto päätyi ulosajon seurauksena ojan pohjalle.

mclaren-logo-051216

Maksullinen Epic New Zealand Tour -niminen tapahtuma oli suunnattu McLarenin autojen omistajille ja se sisälsi mm. yksityislennot, gourmet-illallisia, kaksi ratapäivää, viinimaistelua, golffausta, veneilyä, helikopterikierroksen jäätikölle, sekä kaikki ajamiseen liittyvät kustannukset. Kiertueella oli mukana 31 McLaren-superautoa, joiden yhteisarvoksi kerrottiin noin 45 miljoonaa dollaria.

Onnettomuudessa osallisena ollut McLaren F1 -superauto on vuonna 1994 rakennettu järjestyksessään kahdeksas yksilö, jonka korinumero on 009. Kyseisen Magnesium Silver -värisen yksilön kerrotaan olleen kolarissa myös 90-luvun lopulla ensimmäisen omistajansa aikana. Tuolloin auton kerrotaan joutuneen lähestulkoon lunastukseen Sydneyläisen BMW-mekaanikon ajamana.

mclaren-f1-009-1-051216

Autoa ajoi sen 65-vuotias australialainen miesomistaja, joka kuljetettiin sairaalahoitoon ennen virkavallan saapumista onnettomuuspaikalle. Hieman ennen puolta päivää lauantaina tapahtunut onnettomuus sijoittui tiukkaan vasemmalle kääntyvään ylämäkimutkaan, jossa auto suistui ojaan ilmeisesti liian suuren tilannenopeuden johdosta. Pian onnettomuuden jälkeen auto peitettiin mustalla McLarenin pölysuojalla. Toisen miehen kerrotaan tarjonneen toimittajille käteistä rahaa, jotta he olisivat poistuneet paikalta.

Paikallisten asukkaiden mukaan kyseinen mutka haastava etenkin talviaikaan, jolloin siinä on nähty pahimmillaan yhdeksän mustasta jäästä johtunutta ulosajoa yhden viikonlopun aikana.

McLaren on myöntänyt, että sen järjestämällä kiertueella on tapahtunut pieni onnettomuus, jonka seurauksena auton kuljettaja loukkasi peukaloaan. Yrityksen mukaan Epic New Zealand Road Tour on toteutettu turvallisuutta kunnioittaen ja täydessä yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Lähteet: Otago Daily Times, McLaren