Renault esittelee lauantaina alkavassa Pariisin autonäyttelyssä näyttävää Trezor-konseptiurheiluautoa, joka on sekä ulkoisesti että tekniikaltaan melkoisen mielenkiintoinen tapaus. Autoa on kehitetty konseptiksi poikkeuksellisen pitkään (16 kk) ja sen viimeistelytason kerrotaan olevan poikkeuksellista.

Kyseessä on suurikokoinen ja matala kaksipaikkainen hiilikuitumonokokin ympärille rakennettu urheilucoupé, jonka muotoilussa ei ole ujosteltu. Päältä eteen kääntyvä kuomumainen katto on varustettu punaisilla ikkunalaseilla ja ohjaamon edessä sijaitseva kuljetustila on toteutettu puurungon keskelle. Valoissa on käytetty laseriin pohjautuvaa kuituoptiikkaa.

renault-trazer-otsikko-290916

Auton punaiseksi verhoillussa sisustassa yhdistyvät vanhojen aikojen luonnonmukainen luksus sekä moderni tekniikka. Mittarit ovat valtavia kaarevia OLED-näyttöpaneeleita ja myös ratin keskellä on oma pieni näyttönsä. Trezorin kerrotaan tukevan myös täysin autonomista ajotilaa, jonka Renault suosittelee lanseeravansa myyntimalleihinsa vuosikymmenen vaihteen jälkeen.

Formula E -kilpurista jatkojalostettu sähkömoottori tuottaa 350 hevosvoiman tehon ja 380 newtonmetrin vääntömomentin kiihdyttäen 1600 kilogramman painoisen Trezorin satasen nopeuteen alle neljässä sekunnissa.

Lähteet: Top Gear, Car Scoops