Kiinassa epäillään tapahtuneen nuoren miehen hengen vaatinut onnettomuus, jossa Teslan Autopilot-ominaisuus olisi ollut aktivoituna tapahtumahetkellä. Model S -mallin Tesla törmäsi valtatiellä täydestä vauhdista tien reunusta puhdistamassa olleen harjakoneen perään. Tapahtuma tallentui videolle auton kojelautakameraan. Poliisin mukaan auto ei ollut jarruttanut ennen törmäystä.

Onnettomuus tapahtui jo tammikuussa, mutta menehtyneen 23-vuotiaan Gao Yaningin vanhemmat ovat vasta sittemmin haastaneet Teslan tapahtuneesta oikeuteen. Aihe nousi pinnalle, kun kiinalainen CCTV-kanava uutisoi siitä aiemmin tällä viikolla. Syytteen mukaan auton Autopilot-ominaisuus oli vastuussa sattuneesta kolarista. Osapuolet yrittävät vielä toistaiseksi sovitella juttua. Syyte on asetettu myös Pekingiläistä autokauppaa kohtaan, joka myi Tesla Model S:n Gaon perheelle.

Tesla kertoo tutkineensa onnettomuutta, mutta sillä ei ole mitään keinoja tietää oliko Autopilot-ominaisuus käytössä, sillä auto vaurioitui törmäyksessä niin vakavasti, että se ei pystynyt lähettämään lokitietoja Teslan servereille. Teslan mukaan se on yrittänyt toistuvasti työskennellä Gaon perheen kanssa onnettomuuden selvittämiseksi, mutta perhe ei ole tarjonnut mitään lisäinformaatiota sen mahdollistamiseksi.

Lähde: Sina Video, Reuters

This site uses XenWord.