Ihmisten ajatuksenjuoksua auton ratissa on välillä hankalaa ymmärtää, mutta tätä Kiinan Xiamenissä kuvattua videota katsellessa meinaa vetää jo sanattomaksi. Tapahtumat lähtivät liikkelle tilanteesta, jossa musta Jaguar XF oli pysäköitynä kadun varteen typerästi niin, että sen vieressä olevat autot eivät pääse poistumaan parkkiruuduistaan. Valkoista Range Rover Evoqueta kuljettanut 26-vuotias nainen ei ilmeisesti kestänyt kyseistä tilannetta, vaan päätti runnoa itsensä väkivalloin ulos parkkiruudusta.

Älytön tapahtumasarja tallentui myös Facebookissa julkaistulle videolle, jolta näkyy hyvin kuinka nainen törmää tien reunaan pysäköidyn Jaggen kylkeen lukuisia kertoja. Tilanne keräsi ympärille suuren joukon ällistyneitä sivustakatsojia, joista useimmilla oli luonnollisesti kamerapuhelimet käytössään. Osa ihmisistä jopa taputti ja hurrasi naiselle, kun hän oli saanut raivattua tiensä ulos parkkiruudustaan.

Vaikka toisten omaisuuden murjominen ei olekaan hyväksyttävää, jäi Jaguarin omistajallekin varmasti hieman mietittävää pysäköintitapojensa suhteen. Hänen kerrotaan nimittäin saapuneen autonsa luo vastaa iltamyöhään. Kuvien perusteella auto joutui varsin kattavaan remonttiin, sillä korjaukseen menevät ainakin molemmat ovet, etulokari, eturengas sekä mahdollisesti B-pilari ja helmapalkki. Poliisin kerrotaan syyttävän naista yksityisomaisuuden tuhoamisesta.

Lähde: CarScoops

This site uses XenWord.