larte-mb-v-1-290416

Autojen luksuskustomointeja tekevä Larte on esitellyt ”Black Crystaliksi” nimetyn version Mercedeksen pitkäakselivälisestä V-sarjan pakettiautosta. Ulkoa musta pakettiauto näyttää vielä melko tavanomaiselta, mutta ovien auetessa suu loksahtaa ammolleen.

Sisältä esimerkkikuvien auto on kuorrutettu kermanvärisellä mokka- ja nappanahalla, ylellisillä tikkauksilla sekä vaaleilla puupaneloinneilla. Varustukseen kuuluu myös alaslaskeutuvana ohjaamon väliseinänä toimiva jättikokoinen näyttöruutu, valokatto, suojaverhot, jääkaappi ja kassakaappi. Ulkoa autoa on koristeltu Larten korisarjalla ja vanteilla sekä etupuskuriin upotetuilla Swarovskin kristalleilla.

larte-mb-v-2-290416

Tämänkaltaisten kustomointien kerrotaan olevan nykypäivänä erittäin suosittuja poliitikkojen, rikkaiden ihmisten sekä muiden julkimoiden keskuudessa, sillä ulkoisesti melko vaatimattoman ajoneuvon sisällä voi matkustaa todella herraskaisesti. Larten mukaan V-sarjan Black Crystal sopii erinomaisesti pitkien matkojen taittamiseen, arvovieraskuljetuksiin ja johtajatason tapaamisiin. Auton hinnasta ei ole tarjolla julkista tietoa, mutta kyse on todennäköisesti kuusinumeroisesta luvusta.

Lähde: Larte, CarScoops