ADAC, eli ”Saksan Trafi”, on julkaissut YouTubessa videopätkän, jossa näytetään kuinka helppoa uusien autojen avaimettoman käytön huijaaminen oikeastaan on. ADAC testasi yhteensä 20 eri automallia 12 eri autovalmistajalta ja huomasi, että niistä kaikki oli mahdollista avata ja varastaa sekunneissa ilman, että auton avain oli ”varkaalla” mukana.

Järjestelmän huijaus perustuu signaalinvahvistimiin, joista toisen on sijaittava lähellä auton avainta ja toinen lähellä autoa. Jos auton omistaja istuu esimerkiksi kahvilassa avain taskussaan, riittää että varas istuu signaalinvahvistimen kanssa viereisessä pöydässä, poimii avaimen lähettämän avaussignaalin ja lähettää sen auton luona olevan varkaan laitteeseen. Ovet avautuvat ja autolla voi lähteä liikenteeseen.

ADACin insinöörin mukaan tällä menetelmällä anastetulla autolla voi ajaa niin kauan kunnes moottori sammutetaan tai polttoaine loppuu. Jotkut autot saattavat herjata avaimen puuttumisesta ajon aikana, mutta ne eivät kuitenkaa sammu kesken ajosuoritteen. Jo tämä mahdollistaa auton siirtämisen esimerkiksi kuljetusrekkaan, varastohalliin tai jopa toiseen maahan.

This site uses XenWord.